Olin ohjannut aerobic’iä ja erilaisia jumppatunteja jo lähes 15 vuotta. Voimistelu ja tanssilajit olivat kulkeneet mukana koko aikuisikäni. Kehoni oli tottunut liikkeeseen ja kovaan treeniin. Silti lantionpohja ja syvät tukilihakset – ne olivat minulle täysin tuntematon alue.
Kun aloitin pilatesohjaajakoulutuksen vuonna 2005, hengitystä korostettiin enemmän kuin nykyään. Tunnit olivat täynnä "sihinää", joka hämmensi ja suoraan sanottuna ärsytti tuohon aikaan. Mietin itsekseni: voinko olla hyvä ohjaaja, jos en halua sihistä? Onneksi nykyään painotetaan enemmän jokaisen omaa, luonnollista tapaa hengittää. Pääasia , että hengität!
Hengitys on kuitenkin edelleen tärkeä osa pilates-harjoittelua.
Muistan, miten hämmentävää oli tajuta, että olin liikkunut koko ikäni ilman yhteyt
tä kehon ydintukeen. Minulta vei suhteellisen pitkään oppia pois vanhoista liikemalleista ja sisäistää uusi tapa tehdä liike. Mutta tuo matka kannatti – täysin. Selkävaivat, jotka olivat alkaneet vaivata enemmän ja enemmän, jäivät siihen. En voi olla miettimättä: miten olisi käynyt, jos en olisi löytänyt pilatesta?
Pilateksessa yksi liike ei tee vain yhtä asiaa. Usein samalla kertaa kehitetään voimaa, liikkuvuutta ja tasapainoa. Eikä liike-sarjojen tarvitse olla pitkiä – usein jo 6–10 ajatuksella tehtyä toistoa riittää. Määrän sijaan ratkaisee laatu.
Pilates ei ole pelkkää fyysistä harjoittelua – se on myös mielen rauhoittamista. Hengitys rytmittää liikkeitä, tukee lihastyötä ja auttaa keskittymään. Harjoituksen jälkeen olo on vahvempi ja ryhdikkäämpi.
Pilatestunnilla saat keskittyä vain omaan itseesi ja kehosi tuntemuksiin. Arjen kiireet ja haasteet unohtuvat varmasti, kun hengität ja nautit liikkeestä ilman suorittamista – ja suot sen hetken itsellesi.
Pilates ei vaadi huippukuntoa tai akrobaattista notkeutta. Se vaatii vain halun kuunnella omaa kehoa ja oppia tuntemaan se paremmin. Harjoitukset mukautuvat – eivät pakota. Ja keho vastaa: se alkaa vahvistua, tasapainottua ja voida paremmin.
Koska se on lempeää, mutta tehokasta. Ja ennen kaikkea: se voi muuttaa koko kehon toiminnan – kuten kävi minulle.
Jos etsit liikuntamuotoa, joka ei vie voimia vaan antaa niitä, anna pilatekselle mahdollisuus. Se voi olla elämäsi tärkein löytö – niin kuin se oli minulle.
Ma klo 17.30-18.30 - Kehonhuolto+äänimaljarentoutus
Ti klo 17.00-18.00 - Pilates
Ti klo 18.15-19.15- Pilates+äänimaljarentoutus
To klo 11.00-12.00- Pilates
To klo 18.00-19.00- Pilates